Blogit

Kuinka maksuluokkamalli kohteli minua työnhakijana

”Sanotaan, että kyllä kokenutta ja koulutettua ihmistä tarvitaan aina. Että jokaisella on suorastaan velvollisuus osallistua yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentamiseen mahdollisuuksiensa mukaan. Mutta tarvitaanko oikeasti sellaista henkilöä, jonka arvioidaan voivan jäädä työkyvyttömäksi joskus tulevan työuran varrella? Ei tänään tai ensi vuonna, mutta ehkä joskus työsuhteen aikana. Millainen hirttosilmukka työkyvyttömyyseläkkeiden maksuluokkamalli työnantajille oikein…

lue lisää

Työkyvyttömyyseläkkeiden maksuluokkamalli vs. ikärasismi

Suomessa on täysin omanlaisensa omavastuuperiaate työkyvyttömyyseläkkeissä. Missään muualla maailmassa ei ole mitään vastaavaa. Mallia kutsutaan nimellä maksuluokkamalli. Työntekijäin eläkelain historia ulottuu vuoteen 1962, heinäkuun 1. päivään, jolloin ensimmäinen työntekijäin eläkelaki astui voimaan. Jo siitä lähtien on laissa ollut mainittuna työnantajien vastuut työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvien työntekijöiden eläkkeiden kustannuksista. Kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) tullessa…

lue lisää

Työkokeilu ja koronavirus

Työkokeilu on TE-toimiston tarjoama työllistymistä edistävä palvelu. Se työpaikalla järjestettävä palvelu, jonka tavoitteena on selvittää henkilön ammatinvalinta- ja uravaihtoehtoja ja tukea paluuta työmarkkinoille. Työkokeilussa henkilö tekee työpaikalla yleisesti työsuhteessa tehtäviä töitä. Työkokeilun kesto vaihtelee, koska ihmisten tilanteet ja tavoitteet ovat erilaisia, sen maksimiaika on 12 kk, mutta samalla työnantajalla enintään…

lue lisää

KELAn ja TE-toimistojen korona-ruuhkan vaikutus etuuksien käsittelyaikoihin

Ymmärrettävästi Kelan ja TE-toimistojen tilanne on enemmän kuin haasteellinen korona-pandemian johdosta. Kyseiset toimijat ovat lisäämässä resursseja ja varmasti tekevät kaikkensa, jotta ihmisten kasvavat tarpeet voitaisiin saadaan hoidettua ja ihmisille taataan tarvittava toimeentulo. Kuitenkin on selvää, että lisäresurssointi ei välttämättä riitä siihen, että asiat kyetään hoitamaan lakisääteisten käsittelyaikojen puitteissa. Ja tällä…

lue lisää