”Sanotaan, että kyllä kokenutta ja koulutettua ihmistä tarvitaan aina.
Että jokaisella on suorastaan velvollisuus osallistua yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentamiseen mahdollisuuksiensa mukaan. Mutta tarvitaanko oikeasti sellaista henkilöä, jonka arvioidaan voivan jäädä työkyvyttömäksi joskus tulevan työuran varrella? Ei tänään tai ensi vuonna, mutta ehkä joskus työsuhteen aikana. Millainen hirttosilmukka työkyvyttömyyseläkkeiden maksuluokkamalli työnantajille oikein onkaan?
Olen liki kolmekymmentä vuotta työelämässä ollut, akateemisesti koulutettu. Olen työskennellyt sekä julkisella sektorilla että liike-elämässä, vuosia johtotehtävissä. Minulla on synnynnäinen sairaus, joka heikentää näköäni. Ei niin paljon, että en tänä päivänä pystyisi hoitamaan koulutustani vastaavia tehtäviä, mutta tietyissä tilanteissa se toki näkyy ja luo tarpeen tehdä asioita hieman poikkeavilla tavoilla.
Pahinta on kuitenkin se, että sairaus on etenevä, eikä kukaan varmuudella voi tietää säilynkö työkykyisenä vanhuuseläkeikään asti. Sinne on kuitenkin vielä matkaa 15 vuotta.
Viimeisen työnantajan kustannusvastuun takana on kaunis ajatus – sanktioidaan työkyvyttömyydestä työnantajaa niin, että tämä kaikin ennakoivin keinoin pyrkii pitämään työntekijänsä työkykyisinä mahdollisimman pitkään. Mutta entä sitten, kun syystä tai toisesta jääkin ilman työtä, ilman työnantajaa? Minulle kävi näin 50-kymppisenä, ulkoisten sattumusten summana. Miten silloin pääsee takaisin työelämään? Olen havainnut, että ei mitenkään. Olen kävelevä riski.
Työhönottotilanteessa työnantaja arvioi sitä hintalappua, joka ehkä joskus lankeaa maksettavaksi. Tämä stigma seuraa minua, en voi parantaa mahdollisuuksiani kouluttautumalla tai itseäni kehittämällä, en hankkimalla kokemusta tai valmiuksia. Mitä isompi työnantaja sitä pahemmin maksuluokkamalli puree. Näin myös ja etenkin julkisella sektorilla.
Olen työstäni innostunut ja motivoitunut, ja haluan ehdottomasti olla vielä pitkään mukana työelämässä. Minulla on paljon osaamista sekä koulutuksen että kokemuksen tuomaa. Pystyn hoitamaan hyvin erilaisia työtehtäviä, ehdottoman sitoutuneesti. Mutta koska työnantajien silmissä olen mahdollisesti tulevaisuudessa valtava kuluerä, en lukemattomista yrityksistä huolimatta ole saanut työpaikkaa. Niinpä olen ryhtynyt yrittäjäksi, ja työllistän itseni projektitoimeksiannoin. Oman yrityksen lukuun työskennellessäni asiakkaani vapautuvat terveydentilaani liittyvistä riskeitä.
Työntekijän turvaksi luotu järjestelmä tuntuu minusta tavattoman epäoikeudenmukaiselta. Koen, että minua kuuluisi ennemmin auttaa kuin rangaista, tukea työelämässä toimimisessa. Se koituisi sekä omaksi että yhteiskunnan hyödyksi.”
”Paula”
(maksuluokkamalli-blogin innoittamana lukijan kirjoittaman omakohtainen kokemus maksuluokkamallista käytännössä)
…
